lauantai 11. helmikuuta 2017

Mikä pelottaa eniten hääpäivässä?

Luin jonkun aikaa sitten Facebookin hääryhmästä keskustelua siitä, mikä pelottaa häissä ketäkin eniten - ei olisi kannattanut! Ajattelin nyt kuitenkin pistää hyvän (vai pahan) kiertoon ja jakaa teille omat pelkoni hääpäivän suhteen. ;)


Ensimmäinen pelko on se, että näytän valokuvissa lihavalta tai muuten vaan tyhmältä. Tiedän että  valokuvissa näyttää juuri siltä minkä näköinen on, mutta välillä tuntuu että kun joku muu ottaa kuvaa niin onnistun aina vääntämään naamani jotenkin kummalliseen ilmeeseen. Hääpukuni on ihana mutta kokonaan avoin selkä asettaa kyllä myös aikamoiset paineet sille, että hääpäivänä pitäisi olla hyvässä kunnossa että näyttää hyvältä valokuvissa!

Seuraava pelon aihe on tullut lukemalla liikaa hääaiheisia keskusteluja. Minua siis pelottaa että ruoka loppuu kesken! On aivan yhdentekevää miten hyvää ruoka on, jos sitä ei riitä kaikille. mitä jos pitopalvelu siis arvioi ruuan määrän joidenkin vähempisyömäisten ihmisten mukaan? Mitä jos meidän vieraat onkin harvinaisen nälkäistä porukkaa ja viimeisille ei jää mitään? Se olisi ihan kamalaa!

Viime kesän pahat myrskyt aiheuttivat yllätyksiä joissakin hääjuhlissa kun sähköt katkesivat kesken kaiken! Muistan lukeneeni tarinoita sellaisistakin häistä joissa sähköt eivät palautuneet missään vaiheessa. Tällaiset isot, yllättävät asiat hääpäivänä ovat varmasti sellaisia mitkä saisivat minussa varsinaiset Bridezillan piirteet näkyviin! Säästä en muuten stressaa niin paljon. Tietenkin toivotaan aurinkoista ja kaunista päivää, mutta ei sadekaan katastrofi ole.


Seuraava pelon aihe ei liity itse hääpäivään vaan häämatkaan. Viime aikoina on taas uutisoitu jonkun verran lentoyhtiöiden lakoista, joiden takia lentoja on peruttu. Olisi ihan kamalaa jos meidän häämatkan lento olisi peruttu emmekä pääsisikään lähtemään matkalle suunniteltuna ajankohtana.

Pelkään hääpäivässä myös osaltaan hallinnan tunteen menettämistä, sillä olen tottunut pitämään langat visusti omissa käsissäni. En voi olla itse vastuussa kaikesta hääpäivänä ja on annettava kaasojen ja bestmanin hoitaa. Minua ei niinkään edes pelota aikataulujen pettäminen tai yllättävät tilanteet vaan oma suhtautumiseni näissä tilanteissa. Minulla on tapana stressata tärkeitä päiviä ihan kamalasti ja silloin pienetkin asiat tuntuvat helposti maailmaa suuremmilta vastoinkäymisiltä. Mitä jos saan kamalan itkukohtauksen jos kimpunheitto myöhästyy 15 minuutilla?

Viimeinen pelonaihe on sellainen, mistä olen keskustellut jonkun verran jo naimisissa olevien tuttujen kanssa. Hääpäivää odottaa ihan kamalasti ja varmasti se onkin aivan ihana päivä, mutta se on myös todella nopeasti ohi. Mitä jos en muista päivästä mitään tai se menee ohi ennen kuin huomaankaan? Jos illalla nukkumaanmennessä minusta tuntuu etten edes silloin muista enää mitään koko päivästä? Sain työkaveriltani neuvon aina tietyin väliajoin illan aikana vaan pysähtyä istumaan ja katselemaan ympärilleen ja painaa mieleensä niitä hetkiä. Pitää siis yrittää muistaa myös pysähtyä aina välillä hääpäivän aikana! Onneksi meillä on myös aivan upea valokuvaaja jonka kuvien kautta voidaan sitten häiden jälkeenkin palata takaisin ihanaan päivään <3

Mitä sinä pelkäät kaikkein eniten hääpäivässä? Onko minun pelonaiheet aivan kummallisia vai oletko myös itse miettinyt samoja asioita?

8 kommenttia:

  1. Mä luin samaa keskustelua ja bongasin sieltä sen, että järjestetään kalliit juhlat ja mitä jos itse ei viihdykkään siellä! Se oli aivan kamala. Mullaki tuli semmonen, että hetkinen... Mitä jos?

    Mun pelkona on se, että kampaaja, meikkaaja tai valokuvaaja sairastuis ja peruuntuis nuo.

    Lisäks pelkään, että kun mulla on aika ajoittain ongelmia vatsan kanssa (ibs), että jos mulla on maha kipeä, tosi turvonnut tai sekaisn hääpäivänä. Mutta onneks on turvaruuat ja imodiumit. :D Toki tässä tuli eilisen mahakipukohtauksen jälkeen uusi pelko: mitä jos en voi nauttia hääpäivänä mistään syötävistä ja juomista mahaongelmien pelossa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ihan kamalaa kun näitä tulee vaan kokoajan lisää, lopetin sen ketjun lukemisenkin melkein heti koska ajattelin että saan vaan muuten hermoromahduksen kaikesta murehtimisesta! :D

      Minua ei oikeastaan pelota tuo valokuvaajan sairastuminen koska ollaan jo Jetron kanssa juteltu siitä että jos hän sairastuu niin hankkii uuden kuvaajan tilalle. :) Ja uskon että vaikka ei Jetroa saataisikaan niin saataisiin varmasti osaava kuvaaja tilalle! Lisäksi teen itse meikin joten kampaaja on ainoa mitä joutuisi pelkäämään.. :D Silloinkin varmasti saisin tehtyä kauniin kampauksen vaikka itsekin hätätilanteessa!

      Nuo vatsaongelmat on kyllä tosi sääli juttu ja nimenomaan se, että mitä jos ei pääsekään nauttimaan itse kaikista ihanista ruuista hääpäivänä!

      Poista
  2. Mä luulin aluksi etten olisi sellainen ihminen joka jaksaisi sen koomin stressata etukäteen mistään vaikka täydellisyyttä aina tavoittelenkin muuten elämässä, heh :D viime aikoina kuitenkin on alkanut stressaamaan muutama asia.

    Ekaks se, että jos sataa niin missä saadaan ihania hääkuvia otettua. Oon suunnitellut jo millaisia kuvia otettas ja haluan niihin luontoa ympärille enkä pelkkiä kuvia vain sisätiloista. Muuten säällä ei ole mitään väliä, koska kaikki hääpäivänä tapahtuu yhden katon alla.

    Toinen asia mikä stressaa ja oikeastaan pelottaa on, että kaunis ja herkkä vihkitilaisuus menee pilalle, jos jonkun vauva rupeaa itkemään eikä vanhemmat tajua viedä itkevää lasta pois. Meille on tulossa herkkää ja kaunista musiikkia kirkkoon pianolla ja viululla soitettuna niin en usko, että ne esitykset kaipaisivat lisäksi itku säestystä. Mun mielestä tunnelma olisi pilalla, jos kirkossa parkuisi lapsi kävellessäni alttarilla tai papin sanoessa aamen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hääkuvien ottaminen on kyllä tosiaan ongelmallisempaa jos sataa, koska mekin haluttaisiin ottaa ne ulkona. :) Pitääkin jutella tästä valokuvaajan kanssa ja miettiä yhdessä backup plan jos sataa!

      Itkevistä lapsista olen ihan täysin samaa mieltä että se kyllä vihkimisessä pilaa tunnelman, meillähän tuo on tosin ratkaistu niin että ei kutsuta lapsia.. :D

      Poista
  3. Mulle kamalin stressinaihe on se, että mitä jos vanhempani kokevat minun viihtyvän paremmin miehen perheen kanssa kuin omani.. Olemme vanhempieni kanssa kovin erilaisia, mutta rakastan toki perhettäni. Ongelmaksi on muodostumassa se, että viihdyn erinomaisesti miehen perheen kanssa, sillä meillä on enemmän yhteisiä kiinnostuksen kohteita. En todellakaan halua vanhempieni käyvän läpi tälläisiä tunteita tyttärensä hääpäivänä!

    Mistään muusta en vielä ole osannut ottaa stressiä, mutta tämä kieltämättä aiheuttaa ahdistusta aina silloin tällöin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin kieltämättä kyllä hankala paikka! Varmasti kuitenkin häissä pyritte huomioimaan kaikkia vieraita ja uskon että kaikki menee hyvin! :)

      Poista
  4. Tuo pysähtyminen omana hääpäivänä on varmasti arvokas vinkki. :)

    Itselläni ei juurikaan ole kauhuskenarioita hääpäivän suhteen. Tiedän työni puolesta, että kun paikalla on paljon ihmisiä, aikataulut pettävät ja tilanteet saavat yllättäviä käänteitä.

    Toisaalta ennakoimattomuuteen liittyen myönnän pelkääväni sitä, että häissä tapahtuisi jotakin aidosti ikävää: vieras saisi sairauskohtauksen, joku paikalle kutsutuista pikkulapsista jäisi valvomatta ja juoksisi läheiseen jorpakkoon tai kompastuisin itse naamalleni niin, että joutuisin lähtemään päivystykseen tikattavaksi.

    Samaa sarjaa lienee aito pelkoni siitä, että jollekulle läheiselle sattuisi jotakin kamalaa ennen häitä. Olisi vaikea juhlia, jos viikkoa ennen hääpäivää saisi tiedon vaikkapa isovanhemman poismenosta.

    Kaikkea ei voi kontrolloida, joten pitää koettaa olla murehtimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen paljon järjestänyt isojakin tapahtumia ja tiedän että aikataulut pettävät lähes aina ja joku asia ei mene suunnitelmien mukaan, se on ihan normaalia. Vähän kuitenkin pelottaa että miten juuri silloin omana hääpäivänä reagoi tällaisiin asioihin :D

      Kaikkein kamalampia olisivat toki nuo mainitsemasi skenaariot että jollekin sattuisi jotain! Sellaisia asioita en onneksi itse juurikaan mieti etukäteen kun niitä ei voi ennustaa eikä niille voi mitään tehdä.

      Yleisesti ottaenkin onneksi häiden suunnittelussa näiden asioiden murehtiminen näyttelee todella pientä osaa, eli pääasiassahan suunnittelu ja järjestäminen on ihanaa ja aiheuttaa hyvää mieltä! :)

      Poista