perjantai 9. syyskuuta 2016

Juhlakampaus: näyttävä läpivetoletti

Pari viikkoa sitten olimme Matiaksen kanssa vanhempieni mökillä rapujuhlilla, jossa tapasin niin kaasoani kuin morsiusneitojani pitkästä aikaa. Olin pari päivää aiemmin innostunu toden teolla hiusten laittamisesta, mutta kampausten tekeminen itselle on haastavaa kun ei kunnolla näe, mitä tekee. Toisella morsiusneidoistani on ihanan pitkät ja paksut hiukset, joihin kampausten tekeminen on vaivatonta ja helppoa, kun ilman suurempia kikkailuja kampauksesta tulee todella näyttävä. Halusinkin siis kokeilla läpivetoletin tekemistä hänen hiuksiinsa.



Tämä on siis ensimmäinen läpivetolentti jonka tein ikinä, mikä mielestäni kertoo hyvin kampauksen helppoudesta. Morsiusneitoni tukkaan letti oli helppo saada tehtyä näyttäväksi ilman minkäänlaista vaivaa, sillä hänen hiuksensa ovat niin paksut. Parasta tässä kampauksessa on kuitenkin se, että kun tein saman kampauksen itselleni, tuli siitäkin mielestäni huomattavasti paksumman näköinen kuin olisin odottanut. Omat hiukseni ovat TODELLA ohuet ja hauraat, joten siihen nähden letti näyttää mielestäni todella hyvältä.


Ohjevideon letin tekemiseen löysin täältä. Mielestäni tämä läpivetoletti sopisi täydellisesti juhlakampaukseksi vieraalle tai esimerkiksi morsiusneidolle ja on helppo tehdä myös itse. Juhlaan lisäisin tähän vielä esimerkiksi helmiä, blingblingiä tai kukkia!

6 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä todella kivannäköinen! Sopivan juhlava olematta kuitenkaan liian fiini :)

    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on kyllä tosi kiva! Näin sunnuntai-iltana toivotan mukavaa alkavaa viikkoa! <3

      Poista
  2. Kiitos ohjevideosta! Pitääkin koittaa jos onnistuisi tuon tekeminen itselle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on yllättävän helppo esimerkiksi ranskalaiseen lettiin verrattuna kun kädet on 'vapaana' aina osioiden välissä! Ei muuta kun kokeilemaan :)

      Poista
  3. Todella kaunis! :) Kokeilin tätä eilen miehelleni ja yllätyin, kuinka helppo kampaus olikaan tehdä. Tai siis mielestäni kamapus näyttää haastavammalta kuin mitä se olikaan sitten tehdä. En kyllä tiedä osaisinko omiin hiuksiini tehdä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin kyllä ihan älyttömästi! On kuitenkin tosi näyttävän näköinen niin siihen nähden superhelppo tehdä! :)

      Poista