torstai 20. elokuuta 2015

Hääbudjetti: kutsut

Lupasin hääbudjettia koskevassa postauksessani avata hieman tarkemmin sitä, miten olemme päätyneet tällaisiin summiin budjetin laadinnassa. Aloitan suunnitelmistamme kutsujen suhteen.

Aivan aluksi täytyy myöntää, että olin kokonaan unohtanut kutsut budjettia laatiessa ja tajusin ne vasta myöhemmässä vaiheessa. Onneksi kuitenkin tajusin ja nyt ne löytyvät myös varsinaisesta budjetistamme! Olemme budjetoineet kutsuille pienen mietinnän jälkeen 200 euroa, mikä sisältää mahdolliset save the date-kortit ja varsinaiset hääkutsut, sekä myös postimerkit. Budjettia hetken mietittyäni aloin jo epäillä tuon 200 euron riittävyyttä, mutta tällä mennään ja tehdään parhaamme, katsotaan sitten mihin lopputulokseen päästään. 

Kutsujen toteuttamisessa aiomme hyödyntää sekä omia että lähipiirin taitoja ja intoa tehdä itse. Tämä onkin salaisuutemme siihen, miten pyrimme toteuttamaan kutsut melko pienellä budjetilla. Meillä on jo jonkun verran suunnitelmia kutsujen varalle, ja aiomme mahdollisesti lähettää myös save the date-kortit.

Sekä save the date-korteissa että kutsuissa ajatuksena on, että suunnittelemme ne itse tietokoneella, ja mahdollisesti tulostamme myös itse jos löydämme tähän hyvän ratkaisun. Vaihtoehtoisesti painatamme kutsut jossain painotalossa. Tämän päätämme sitten luultavasti sen mukaan, millaisiin kutsuihin päädymme.

Ajatuksena on, että olisi kiva hyödyntää mahdollisia kihlakuvia jotenkin joko save the date-korteissa tai varsinaisissa hääkutsuissa. (tämä tosin edellyttäisi, että meistä otettaisiin edes jonkunlaisia kihlakuvia..) Toisaalta, myös hyvin yksinkertainen tyyli miellyttää omaa silmääni, eli simppeli ja tyylikäs kutsu jossa on vain tekstiä. Tämäntyyppisessä kutsussa esteettisyys tulee sitten mahdollisesti parilla eri fontilla leikittelemisestä. Myös häidemme teemavärit (joista lisää myöhemmin) tulevat näkymään jo save the date-korteista lähtien. Alla vielä joitain kuvia minua miellyttävistä kutsukorteista..

hääbudjetti
Kuva täältä
hääbudjetti
Kuva täältä
hääbudjetti kutsut
Kuva täältä
En vielä tässä vaiheessa avaa ajatuksiani ja suunnitelmiani hääkutsujen suhteen sen enempää, mutta tässä siis hieman suuntaa sille, millä perustein olemme budjettia laatineet kutsujen osalta. Tiedostan kyllä, että budjetti saattaa olla tiukka, mutta katsotaan mihin sitten loppujen lopuksi päädytään.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Paljonko muut ovat budjetoineet kutsuihin rahaa ja paljonko rahaa on sitten lopulta kulunut?

4 kommenttia:

  1. Me päädyttiin graafisen suunnittelijan suunnittelemiin kutsuihin. Hinta ei mielestäni ollut ollenkaan paha (ainakaan tällä jonka valitsimme) verrattuna siihen että jos alkaisin väkertää itse. En vain ole askartelijatyyppi, eikä nuo kuvanmuokkaustaidotkaan ole enää siinä tasolla millä ne parikymppisenä oli. Aika vie taidot mennessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin aivan! Varmasti meilläkin olisi harkittu graafisia suunnittelijaa jos itsellä ei olisi taitoa/intoa suunnitella itse. Avomieheni on tehnyt jonkun verran nettisivuja ja myös kuvankäsittelyä photarilla, joten uskon että saamme meille mieleiset kutsut suunniteltua itse :)

      Poista
    2. Mäkin teen kaikki omat nettisivut ja muuta vastaavaa vielä itse, mutta tässä kohtaa tuli eteen se viiva etten ala edes yrittämään. Pelkään että musta tulee itselleni natsi kun en saa aikaan mieleisiä. Itse tekemällä säästäisi rahaa, mutta ei hermoja :D

      Poista
    3. Varmasti kyllä jos tuntuu että menettää hermonsa itse suunnitellessa/tehdessä niin silloin kannattaa ulkoistaa se muualle, turha sitä on hermojaan menettää :)

      Poista